torstai 28. kesäkuuta 2007

Vie kohtalo meitä outoja teitä

Silloin tällöin on käynyt mielessä, että mitä jos olenkin väärällä alalla? Opinnot ovat vähän vaiheessa, mutta kiinnostus on aika lähellä nollaa. En osaa kuvitella tekeväni työkseni sitä mitä nyt olen opiskellut, joten se lienee selvä merkki siitä että ala on vähän sivussa kiinnostuksenkohteistani.
Minulta on kysytty n+1 kertaa, mitä sitten haluaisin tehdä elääkseni jos nykyiset hommat maistuvat puulta. En ole osannut vastata. Haluaisin työn, joka ei olisi päivästä toiseen samaa yksitoikkoista puurtamista, jossa päätäntävalta olisi minulla ja jossa saisin käyttää "luovuutta". Luovuus on lainausmerkeissä siksi, etten ole varsinainen luovan työn tekijä, mutta haluan toteuttaa omia näkemyksiäni, suunnitella asioita ja niin edelleen.

En ole keksinyt mitään, missä voisin saada tuon kaiken.
Nyt tiedän mitä vastaisin.

Toteuttaminen vain vaatisi rankan irtioton tästä tilanteesta; pitäisi jättää nykyinen opiskelupaikka, joka on tekniikan alalla korkeakouluasteella, ja lähteä opiskelemaan uusi ala ihan perusteista alkaen. Tässä vaiheessa se olisi vielä helppoa, kun ikää ei ole kovin paljon eikä juuri muitakaan rasittavia tekijöitä. En tarkoita etteikö vanhempana voisi vaihtaa alaa, mutta minun tapauksessani se voisi olla helpointa tässä vaiheessa.

Siitä vain en ole varma, kestänkö muutoksen aiheuttamaa sosiaalista painetta: ”a) miten sinä nyt noin, b) sinullahan meni niin hyvin koulussa, c) miten sinä tuollaiselle alalle, d) kyllä sinun olisi pitänyt käydä se koulusi loppuun”.
Vastaukset ovat
a) käsitin viimein olevani väärällä alalla
b) minulla ei mennyt hyvin, mutta kukaan ei tiedä sitä
c) koska tätä minä voisin kuvitella tekeväni seuraavat neljäkymmentä vuotta
d) ja työllistyä alalle joka ei kiinnosta?
Minulla vain on omat epäilykseni sen suhteen, otetaanko mielipiteitäni huomioon yleisessä siunailussa. Lisäksi työ vaatisi melko varmasti yksityisyrittäjäksi ryhtymistä, ja minun ja T:n suvussa elanto on perinteisesti saatu muiden palveluksessa olemalla, jos ei maanviljelijöitä lasketa.

Entä jos lyön päätäni mäntyyn? Se selvinnee vain kokeilemalla, ja eronneeko se tilanne sitten mitenkään tästä nykyisestä, sitä en tiedä…

Sielun tähtöseen kynttilänpätkä runoilee Heikki Salo (kuin myös otsikon), ja kun tuo äsken soi, se tuntui juuri siltä miltä minusta tuntui viime viikolla, kun tajusin mitä haluan tehdä. Ihan kuin jokin olisi kirkastunut, se sielun tähtönen.

Kai minäkin vielä löydän oman paikkani tässä maailmassa, kunhan ryhdyn ajattelemaan vähän toisin, ja annan palttua normeille. "Frankly, my dear, I don't give a damn!"

torstai 14. kesäkuuta 2007

Saatan ottaa kantaa asioihin joita en tunne


Vuoksesi olen aina huolissani
vaikka se
mikä virtaa suonissasi
ei ole verta, se on elohopeaa
(laulaa Ultramariinin Matti Johannes Koivu)

Toisista olemme huolissamme, mutta olemmeko itsestämme? Vaikka olemme vain juuri ja juuri olemassa, koko ajan niin vaarallisen lähellä olemassaolon rajaa?

Sagor för barnen som är som du
(om en tunnel i ljusets slut)
Jag är din vän och vi lär oss av varann
(det är ett av skälen)
Ge dom ett finger och värm min hand
(i ett iskallt IKEA-land)
Du är min vän och vi lär oss av varann
(bara ett av skälen, ett av skälen,
ett av skälen, ett av skälen)

(Tämä oli puolestaan Kent)

Voiko sanoa sen kauniimmin kuin että välittää toisesta? Ja onko lohdullisempaa asiaa kuin toisen läheisyys, ihmisen lämpö?

Eikö se riitä...?
(kysyy CMX Kuolemaantuomitut -kappaleessaan)

Ei riitä. Ei se koskaan riitä. Parhaansa täytyy silti tehdä sillä mitä on, ja uskoa lujasti siihen että sen on riitettävä. Kun ei se muutakaan voi.