Emme enää elä kivikaudella, emmehän?

Joskus soisi noiden terveydenhoidon ammattilaisten pitävän suunsa kiinni. Tai ainakin miettivän ensin, onko lausunto tarpeellinen. Tammikuun lopulla oli ultra, jossa todettiin jälkikasvun mittojen vastaavan raskausviikkoja lähes päivälleen. Siitä kaksi viikkoa eteenpäin neuvolassa mitattiin sf-mitta (tietämättömille tiedoksi: mittanauhalla vatsan päältä), joka meni kaikkien käyrien yli ja reippaasti. Siitähän täti loihe lausumaan moittivalla äänellä että kyllä nyt on tosi isokokoinen lapsi tulossa. Että jotain on kyllä vialla. Vaikka rakenneultrassa toista kerrottiin.
Sitähän olikin kiva sitten miettiä: voiko olla jotain vikaa vaikka ei pitäisi? Kuuden viikon pähkäily selvitettiin viidessä minuutissa uudessa ultrassa: mitat vastaavat täydelleen viikkoja. (Täällä tarjotaan kaikille neljä ultraa, joista kaksi seulontoja ja toiset kaksi lähinnä koon tarkistuksia + synnytystapa-arvio.) Lääkärikään ei juuri pannut painoa terveydenhoitajan mittailuille, totesi vain että ennen niillä oli jotain virkaa kun ei ollut ultraa, saatiin selville mm. monisikiöisiä raskauksia ja muuta vastaavaa. Nykyään moinen menetelmä on hieman kivikautista teknologiaa. Meillä on sikäli hyvä tilanne, että tekevät useamman ultran, mutta entäs jos ei niin olekaan? Saako neuvolantäti puhua puutaheinää ja heittää parit vesiperät ja aiheuttaa sillä sitten hirmuisen stressin ja huolen loppuajaksi, jos ei ole varaa mennä yksityiselle sektorille tarkistuttamaan tilannetta? Vai saako sitten lähetteen ihan kuntapuolellekin? Toivottavasti.

Minun pitää käydä näyttämässä mahaa vielä useammin, kun oli hienoista häikkää sokerirasituskokeen arvossa. Siis vain yhdessä. Ei mitään ongelmia kotiseurannassa eikä siis myöskään jälkikasvun koossa, mutta silti antoivat uuden ajan kolmen viikon päähän. Hyvähän se on että seurataan, jotenkin vain tuntuu että onko se niin tarpeellista kun ei ole ongelmia? No, minähän en köyhdy kuin polimaksun verran (ja KELA korvaa jotain niistä käynneistä kun ovat naapurikunnassa), että kai sitä voi käydä kurkistamassa mitä se jälkikasvu tekee. Sen nyt kyllä tietää muutenkin; kaivelee varpailla kylkiluiden välissä tahi potkii rakkoa. Kumpikin tekee häijyä.

Helpolla olen päässyt tähän mennessä. En tunne kokeneeni juuri mitään ns. tyypillisiä vaivoja, joita propagandan mukaan pitäisi olla. Oireet, joita minulla on raskaudesta ollut, ovat

• lievä kokopäiväinen pahoinvointi noin viikot 7-12
  
• kokoaikainen sitrusten ja kiivien himo
  
• kerran ilmennyt himo a) mansikkajäätelöön ja b) mahdollisimman happamaan sitruunamehuun
  
• hieman pahentunut närästys (kärsin tästä normaalistikin noin neljänä päivänä viikossa).

Siinäpä ne. Ei kipuja, ei kolotuksia. Ei mielialanvaihteluita, ei isoa mahaa. Hyvin mahdun normivaatteisiin - ja nyt on alkamassa raskausviikko 30. Saa nähdä milloin näytän muultakin kuin lievästi lihoneelta. Siltä nimittäin tämä esiin tunkenut maha peilistä katsoen näyttää, ei miltään kauniilta kumpareelta kuten neuvolan esitteissä... Noh, äitini vietti viikon sairaalassa ehkä viikkoa-puoltatoista ennen laskettua aikaa kun minua odotti, ja muut naiset olivat kyselleet että ihanko totta meinaat tuosta mahasta lapsen tekaista? Ehkä se on sukuvika ettei tule valtavaa valasta. Toivottavasti on. Tai sitten minä paisun loppuviikoilla tuplasti sen mitä nyt. Jännä nähdä...

Olihan taas turhaa jauhantaa.

On se vain kivaa täällä maalla

Maalla asumisessa on monta etua. Tuli tuossa mieleen, että voisipa päiviensä ratoksi yrittää saada kynsiinsä uusimman Harry Potterin. Olen lukenut vuosien mittaan ne kaikki, lähinnä siksi, että aikoinani pelasin Älypäätä, joka kaatui aina siihen etten osannut yhteenkään H.P.-aiheiseen kysymykseen vastata oikein. Haalin sitten kirjat veljen hyllystä ja lukaisin ne (silloin neljä osaa) alle viikossa läpi. Älypään pelaaminen jäi sittemmin, mutta huvin vuoksi olen muutkin osat lukenut.
En osaa sanoa ovatko nämä mitään kaunokirjallisia klassikoita, mutta hyvin kirjoitettuja ja viihdyttäviä teoksia kaiken kaikkiaan. Minulta ei yleensäkään kannata kysyä mitään syvällistä kritiikkiä mistään kirjasta, en osaa muotoilla mielipiteitäni älykkääseen muotoon, saati sitten ruotia ummet ja lammet "henkilöiden kehityksestä" tai muusta. Minusta kirja on hyvä, kun se viekoittelee istumaan nojatuolissa ja uppoutumaan tarinaan - oli kyseessä sitten elämäkerta tai fiktiivinen kuvaus.
Lukemisen sivussa metsästän kirjoitusvirheitä. Yhdessä kirjassa asiat "kuullostivat" ja toisessa laskettiin "sekuntteja". Olisi mielenkiintoista tietää, mitä näiden kirjojen oikolukijat ovat tehneet kun olisi pitänyt tehdä töitä.

Niin. Se maalla asumisen etu. Kirjaston varausjonossa oli tasan yksi varaus ennen minua. Kuriositeettina mainittakoon että Tampereella, jossa ennen kirjastoa käytin, jonossa oli 114 varausta. Muutenkin täällä saa uutuudet hyppysiinsä paljon aiemmin kuin Tampereella, siitä täydet pisteet pikkuiselle kirjastollemme.

Asiasta ja sen vierestä

Tänään näköjään viikkoja 26 ja 3 päivää. (Ähä, en tiennyt, lunttasin tuosta yläreunasta.) Totean, että nyt minulla alkaa olla vähän vatsaa*. Näkyy erityisen hyvin istuessa. Ja tiukka trikoopaita päällä. Neuvolan jakaman propaganda-aineiston mukaan joskus näillä paikkeilla pitäisi sikiön liikkeiden ruveta hiljoksiin tuntumaan myös vatsanahan ulkopuolella. Täällä ovat tuntuneet jo kuukauden ajan. Ja näkyneet lähes saman verran - nyt näkyy jo vaatteiden päällekin kun jälkikasvu intoutuu sätkimään ja vaihtamaan asentoa. En tiedä mikä ruumiinosa milloinkin on asialla, mutta näky on mielenkiintoinen kun vatsa vaihtaa muotoaan pyöreästä kulmikkaaseen. Kyljellään makaaminen tuntuu olevan sopivin mellastusasento; toisessa kyljessä tuntuvat ilmeisesti jalat ja toisessa kädet, välillä tehdään voltti ja sitten taas tulee kantapäästä kylkinahkaan. Meuhkatkoon kun vielä voi, kohta käy tila ahtaaksi...

*Minulla ei missään tapauksessa ole "masua" kuten ilmeisesti suurimmalla osalla odottajista. Minulla on vatsa. Masu voi olla vauvalla tai pikkulapsella, muttei aikuisella ihmisellä.

Huomenna pitäisi mennä naapurikaupunkiin labrakäynnille. Täällä takahikiän perämetsässä on kyllä mahdollisuus käydä labrassa, mutta kaikkia kokeita ne eivät tee. Ei siis muuta kuin aamulla seitsemältä autoon ja hurautus naapurikaupungin puolelle. Takahikiälle siis. Sielläkään ei voi kaikkea raskauteen liittyvää hoitaa, vaan loput on järjestetty toiseksi lähimmässä isossa kaupungissa. Lähin iso kaupunki, jossa niitä voisi hoitaa, kuuluu eri maakuntaan ja siis eri sairaanhoitopiiriin. Että ajahan vain vielä pidemmälle, ähäkutti. Byrokratia. Järjenkäyttö on poissuljettua. Pöh. Ja sitten Helsingissä kehtaavat itkeä, kun eivät pääsekään juuri sinne Kätilöopistolle vaan joutuvat Naistenklinikalle (tai vastoinpäin). Meillä ajetaan toistasataa kilometriä että päästään edes synnytyssairaalaan. Revi siitä huumoria. (Noh, Lapissa ajavat neljäsataa kilometriä, että ihan hyvinhän tässä silti on asiat.)