Ei nyt ole oikein joulutunnelmia täällä. Tämän kuluvan vuoden loppupuolisko on ollut sellaista aikaa, että jos voisin niin unohtaisin sen. Huonoja ja huonompia uutisia on tullut tasaiseen tahtiin eri suunnista. Ihmisille on ilmoitettu yt-neuvotteluista, on tullut lomautuksia tai sitä luvattua työpaikkaa ei enää olekaan löytynyt. Useampi ihminen on ollut sairaalassa.
Viime keskiviikkona tuli suruviesti; tavallaan sitä tiedettiin odottaa mutta ei ihan vielä. Ei ihan näin yllättäen kuitenkaan. Joulun jälkeen hautajaiset.
Pitäisi löytää vaatteita, kukkia, muistolauseita. Voiko laittaa jakun, joka on musta mutta valossa saattaa hohtaa metalliselle? Onneksi tyttärelle on jo olemassa valkoinen virkattu pitsimekko, kiitos äiti.
Huomenna pitäisi mennä näyttämään tyttöä jälleen neuvolaan, onneksi käynnit harvenevat tämän jälkeen. Tähän asti on käyty kerran kuussa, nyt harvenevat joka toiseen kuukauteen. Sielläkin on nykyään vähän rasittava käydä, kun tyttö nyt on hiljaisempaa sorttia eli ei juuri juttele, eikä naura ääneen kuin kutitettaessa tai lentokonetta leikkiessä. Viimeksi täti oli jo ihan varma että kyllä sillä on suussa tai kielessä joku vika. Ja sehän oli huolestuttavista huolestuttavinta, kun viisikuinen lapsi ei ryöminyt. No ei ryöminyt, ei. Minkäs minä sille teen, jos ei lasta kiinnosta? Nyt se ryömii, kunhan edessä on jotain tarpeeksi mielenkiintoista, kuten kaukosäädin tai vaippa. Muuten voi ihan rauhassa rapsutella mattoa tai vilttiä. Saa nähdä tuleeko siitäkin noottia, että tyttö on kiinnostunut räpeltämään esineitä sormillaan, eikä vie niitä suuhun. Toki joskus maistellaankin, mutta kiinnostavampaa on se, miltä ne tuntuvat sormissa ja millainen ääni lähtee kun jotain rapsuttaa. Pinsettiote on ollut kohta kuukauden aluillaan, pienet esineet kuten naksut otetaan kolmella sormella kiinni.*
Ihme asioista tuollakin stressataan. Ketään ei sen sijaan kiinnostanut se, että lapsen painonnousu oli jo kolmikuisena hidastunut, vasta nelikuisena siihen havahduttiin, kun nousu oli käytännössä pysähtynyt. Muori vilkaisi tytön neuvolakorttia ja tokaisi "miksi helkkarissa ne odotti neljään kuukauteen asti ennen kuin sanoivat mitään, näkeehän tuon jo tästä että on hidastunut liikaa. Kolme-ja puolikuisena olisi pitänyt laittaa painokontrolli". Ei olisi ollut edes neli- ja puolikuisena, jos en olisi vaatinut. Siinä sydän syrjällään kun lääkäri sanoo että jos ei paino nouse niin lastenlääkärille mars.
* Kumma homma, kaikkialla hoetaan että lapset ovat yksilöitä ja kehittyvät omaan tahtiinsa, ja neuvolassa ollaan heristelemässä sormea jos ei heti jotain tapahdu kun se iän puolesta olisi mahdollista. Luojan kiitos lapsi kääntyi selältä vatsalleen 4kk vanhana ja teki ensimmäiset hampaansa 5kk iässä, ettei noistakin narahdettu.
Joopa joo, valivali.
Ihmettelyä herätti eilen se, että olo oli kuin krapulassa. Lauantaina tosin join yhden drinkin ja vielä konjakin, kun olimme pikkujouluissa. Palelin, en taaskaan osannut varautua siihen että kylmä siellä on. Tuttavapariskunnan mies sitten toi konjamiinin, että siinä on lämmikettä. Niin että sainko sitten jonkun myöhäiskrapulan, kun iltapalaksikin teki mieli vain kurkkuvoileipiä (kaverin kanssa syötiin niitä krapuloissa joskus vuosia sitten)?
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
torstai 4. joulukuuta 2008
Kaksi yhden hinnalla
Tuollaiset kaksi yhden hinnalla- tarjoukset ovat sitten mukavia. Siinä tuntee päässeensä ihan voitolle, kun aikoo hankkia yhden ja saakin samalla rahalla kaksi. Aivan kuin olisi säästänyt jotain. Vaikka alun perinkin aikoi ostaa vain yhden.
Meillä on ihan selvästi siirtynyt tämä sulovileen- ideologia myös tyttärelle, sillä tänä aamuna löytyi ikenestä pilkottamasta kaksi pientä hammasta. Siellä ne sievästi vierekkäin nököttävät, minun suureksi hämmästyksekseni. Missä ihmeen välissä lapsi nuo ehti tekaista?
Ei ole näkynyt ylimääräistä kitinää, Vilijonkasta* nyt puhumattakaan. Ei kuumeilua, ei huonoa syömättömyyttä, ei ylimääräistä yöheräilyä. Ei mitään. Ei Vilijonkkaa, luojan kiitos. Kuolaa kyllä, mutta tyttö nyt on ikänsä ollut hirveä kuolaaja, eli ei mitään uutta. Silti suussa on kaksi pikku nököä.
Neuvolantäti ehti jo viimeksi julistaa että nuo edellämainitut oireet tulevat kun lapsi rupeaa hampaita toden teolla tekemään. Onneksi poikkeus vahvisti säännön ja selvittiin ilman. Hauskinta on se, että vielä eilen kurkkasin tytön suuhun ja totesin ettei mitään hampaita ole vielä pitkään aikaan tulossa; ei punoitusta tai turvotusta ikenissä. Hammasratsioita olen pitänyt muutaman päivän välein, ja silti yllättivät.
Onneksi näin päin. Olen ollut vähän hermot kireällä viime aikoina, kun tyttö on mennyt huonosti nukkumaan joinakin päiväuni/yöunikertoina, ja pelkäsin että mitäs kun tähän vielä tulee hampaidenteko lisäksi. Kuka sitten jaksaa, kun äiti on väsynyt kaikkeen ihan silkkaa yksinäisyyttään? Onneksi ei tarvinnut sitä koetusta kokea.
Nyt on rauha maassa, tyttö päiväunilla ja minulla olisi vielä hetki aikaa itselleni. Taidanpa paneutua joululahjojen tekoon, eräät pikkutytöt saavat nuken puvuston lahjaksi.
* Vilijonkka on se, kun tyttö kitisee, huutaa ja kirkuu eikä missään ole hyvä, ei mitenkään päin. Nukkua ei voi eikä syödäkään. Tytön vaari tämän Vilijonkan keksi, kun lapsi oli oikein kiukkuinen.
Meillä on ihan selvästi siirtynyt tämä sulovileen- ideologia myös tyttärelle, sillä tänä aamuna löytyi ikenestä pilkottamasta kaksi pientä hammasta. Siellä ne sievästi vierekkäin nököttävät, minun suureksi hämmästyksekseni. Missä ihmeen välissä lapsi nuo ehti tekaista?
Ei ole näkynyt ylimääräistä kitinää, Vilijonkasta* nyt puhumattakaan. Ei kuumeilua, ei huonoa syömättömyyttä, ei ylimääräistä yöheräilyä. Ei mitään. Ei Vilijonkkaa, luojan kiitos. Kuolaa kyllä, mutta tyttö nyt on ikänsä ollut hirveä kuolaaja, eli ei mitään uutta. Silti suussa on kaksi pikku nököä.
Neuvolantäti ehti jo viimeksi julistaa että nuo edellämainitut oireet tulevat kun lapsi rupeaa hampaita toden teolla tekemään. Onneksi poikkeus vahvisti säännön ja selvittiin ilman. Hauskinta on se, että vielä eilen kurkkasin tytön suuhun ja totesin ettei mitään hampaita ole vielä pitkään aikaan tulossa; ei punoitusta tai turvotusta ikenissä. Hammasratsioita olen pitänyt muutaman päivän välein, ja silti yllättivät.
Onneksi näin päin. Olen ollut vähän hermot kireällä viime aikoina, kun tyttö on mennyt huonosti nukkumaan joinakin päiväuni/yöunikertoina, ja pelkäsin että mitäs kun tähän vielä tulee hampaidenteko lisäksi. Kuka sitten jaksaa, kun äiti on väsynyt kaikkeen ihan silkkaa yksinäisyyttään? Onneksi ei tarvinnut sitä koetusta kokea.
Nyt on rauha maassa, tyttö päiväunilla ja minulla olisi vielä hetki aikaa itselleni. Taidanpa paneutua joululahjojen tekoon, eräät pikkutytöt saavat nuken puvuston lahjaksi.
* Vilijonkka on se, kun tyttö kitisee, huutaa ja kirkuu eikä missään ole hyvä, ei mitenkään päin. Nukkua ei voi eikä syödäkään. Tytön vaari tämän Vilijonkan keksi, kun lapsi oli oikein kiukkuinen.
maanantai 1. joulukuuta 2008
Mitä tein...
Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998
1. Kävin vielä yläastetta
2. Harrastin ns. limudiskoja
3. Kierrätimme kavereiden kesken vihkoa, johon sai kirjoitella mitä halusi
Viisi vuotta sitten, vuonna 2003
1. Vietin sinkkuelämää
2. Tapasin aviomieheni ensimmäisen kerran netin ihmeellisessä maailmassa
3. Harjoitin opiskelua
Kolme vuotta sitten, vuonna 2005
1. Muutimme T:n kanssa yhteen
2. Löysin uusia harrastuksia
3. (en vissiin mitään muuta järkevää kun en muista)
Vuosi sitten, vuonna 2007
1. Menimme kihloihin
2. Sain oikean työpaikan ja jätin opinnot kesken
3. Raskaustesti antoi positiivisen tuloksen
Tähän asti, vuonna 2008
1. Menimme naimisiin
2. Muutimme tähän asuntoon
3. Synnytin tyttäremme
Eilen
1. Pesin ja ripustin kuivumaan koneellisen vauvanvaatteita ja -vaippoja
2. Podin kipeää selkää
3. Nukuin puoli seitsemään (yhtä soittoa ilman yösyöttöä!)
Tänään
1. Menemme ehkä kirjastoon
2. Yritän saada kaveria kiinni puhelimella
3. Teen ruokaa
Huomenna
1. Vaihdan vaippoja
2. Syötän lasta
3. Yritän muistaa laittaa digiboksiin tallennusajastukset
Ensi vuonna 2009
1. Seuraan tyttären kasvua ja kehitystä
2. Yritän hakea töitä
3. Elättelen toiveita kaikesta kivasta
1. Kävin vielä yläastetta
2. Harrastin ns. limudiskoja
3. Kierrätimme kavereiden kesken vihkoa, johon sai kirjoitella mitä halusi
Viisi vuotta sitten, vuonna 2003
1. Vietin sinkkuelämää
2. Tapasin aviomieheni ensimmäisen kerran netin ihmeellisessä maailmassa
3. Harjoitin opiskelua
Kolme vuotta sitten, vuonna 2005
1. Muutimme T:n kanssa yhteen
2. Löysin uusia harrastuksia
3. (en vissiin mitään muuta järkevää kun en muista)
Vuosi sitten, vuonna 2007
1. Menimme kihloihin
2. Sain oikean työpaikan ja jätin opinnot kesken
3. Raskaustesti antoi positiivisen tuloksen
Tähän asti, vuonna 2008
1. Menimme naimisiin
2. Muutimme tähän asuntoon
3. Synnytin tyttäremme
Eilen
1. Pesin ja ripustin kuivumaan koneellisen vauvanvaatteita ja -vaippoja
2. Podin kipeää selkää
3. Nukuin puoli seitsemään (yhtä soittoa ilman yösyöttöä!)
Tänään
1. Menemme ehkä kirjastoon
2. Yritän saada kaveria kiinni puhelimella
3. Teen ruokaa
Huomenna
1. Vaihdan vaippoja
2. Syötän lasta
3. Yritän muistaa laittaa digiboksiin tallennusajastukset
Ensi vuonna 2009
1. Seuraan tyttären kasvua ja kehitystä
2. Yritän hakea töitä
3. Elättelen toiveita kaikesta kivasta
Apua
Nyt tästä ei pääse yli ei ympäri. Se vaanii nurkan takana, valmiina käymään pahaa-aavistamattoman (tai aavistavankin) kimppuun. Kalenterissa killottaa ensimmäinen joulukuuta, eli ei se periaatteessa yllätyksenä tule. Se että kohta on joulu.
Minä vain en ole jouluihminen, en yhtään. Joulunvietto on viimeiset vuodet ollut yhtä kuin joulu anoppilassa, ja tuska ja ahdistus sitä härdellin määrää. Ihan väärät perinteetkin. Tänä vuonna lisämauste soppaan tulee siitä, että minun vanhempani ja T:n äiti ovat omilla tahoillaan sitä mieltä, että voisimme viettää joulun siellä. Totta kai kaikki haluavat viettää joulua tuollaisen pikkupipanan kanssa, olletikin että kyseinen lapsi ei tajua asiasta hölkäsen pöläystä. Olo on hieman kuin köydellä vetokisassa. Tuonnetännetuonnetänne. Haluaisin tehdä kompromissin ja viettää joulun täällä omassa kodissa. Meillä se ymmärrettäisiin, mutta T:n suku voisi nousta sotajalalle, anoppi saattaa olla jo nyt. Noh, onhan jonkun oltava se huono miniä, jotta riittää akoilla päiviteltävää.
Ja totta kai kaikki tahot kyselevät lapsen joululahjoista. Hmm... no vaatteita se ei tarvitse, lelujakin on... laittakoon kukin mitä haluaa, en ota kantaa kuin yhteen asiaan. Siinä onkin hieman miettimistä.
Miten ilmaistaan kauniisti se, että kiitos älkää ostako mitään nallepöhejä tai muumeja, missään muodossa? Yritän välttää lapsen opettamista siihen, että kaikkien tavaroiden on ehdottomasti oltava jonkin nallepöhin koristamia. Kyllä se sen ehtii keksiä itsekin, joskus muutaman vuoden päästä. En missään tapauksessa halua että jokaista lastentarviketta koristaa joku ison yhtiön mölliskö. (Sitä alkuperäistä A. A. Milnen otusta vastaan minulla ei ole mitään, vaan tätä Disneyn versiota.) Tulkoon vaikka kahdesti vaaleanpunainen prinsessakausi, joka menee yleensä ohikin, kunhan ei tule nallepöhkautta - ainakin tuttavapiiriä seuranneena nuo eivät mene ohi.
Äidilleni kyllä sanoin ihan suoraan, että meille ei tarvitse ostaa mitään edellä mainittuja tuotteita, mutta se nyt onkin eri asia. Se on tottunut mielipiteisiini. Samoin veljeni. Mutta entä T:n veli ja äiti ja muut? Jos sanon että meillä on vakava nallepöh-allergia?
***
Vielä se, että olen kukkunut tänään jo puoli seitsemästä. Lapsi vetää sikeitä ja minä kärvistelen. Selkä vinkuu armoa, niksautin sen jotenkin perjantaina kun otin takapenkiltä turvakaukaloa, lapsi siellä kyydissä. Tuollainen kaksiovinen auto on kuin luotu perheautoksi. Kaukalo+telakka-yhdistelmäkin tekee jo tiukkaa, naftisti pystyy istumaan etupenkillä. En edes halua kuvitella mitä sitten kun turvaistuin tulee ajankohtaiseksi. Ja etupenkillehän sitä ei tietenkään saa kun on turvatyynyt joita ei saa kytkettyä pois.
Minä vain en ole jouluihminen, en yhtään. Joulunvietto on viimeiset vuodet ollut yhtä kuin joulu anoppilassa, ja tuska ja ahdistus sitä härdellin määrää. Ihan väärät perinteetkin. Tänä vuonna lisämauste soppaan tulee siitä, että minun vanhempani ja T:n äiti ovat omilla tahoillaan sitä mieltä, että voisimme viettää joulun siellä. Totta kai kaikki haluavat viettää joulua tuollaisen pikkupipanan kanssa, olletikin että kyseinen lapsi ei tajua asiasta hölkäsen pöläystä. Olo on hieman kuin köydellä vetokisassa. Tuonnetännetuonnetänne. Haluaisin tehdä kompromissin ja viettää joulun täällä omassa kodissa. Meillä se ymmärrettäisiin, mutta T:n suku voisi nousta sotajalalle, anoppi saattaa olla jo nyt. Noh, onhan jonkun oltava se huono miniä, jotta riittää akoilla päiviteltävää.
Ja totta kai kaikki tahot kyselevät lapsen joululahjoista. Hmm... no vaatteita se ei tarvitse, lelujakin on... laittakoon kukin mitä haluaa, en ota kantaa kuin yhteen asiaan. Siinä onkin hieman miettimistä.
Miten ilmaistaan kauniisti se, että kiitos älkää ostako mitään nallepöhejä tai muumeja, missään muodossa? Yritän välttää lapsen opettamista siihen, että kaikkien tavaroiden on ehdottomasti oltava jonkin nallepöhin koristamia. Kyllä se sen ehtii keksiä itsekin, joskus muutaman vuoden päästä. En missään tapauksessa halua että jokaista lastentarviketta koristaa joku ison yhtiön mölliskö. (Sitä alkuperäistä A. A. Milnen otusta vastaan minulla ei ole mitään, vaan tätä Disneyn versiota.) Tulkoon vaikka kahdesti vaaleanpunainen prinsessakausi, joka menee yleensä ohikin, kunhan ei tule nallepöhkautta - ainakin tuttavapiiriä seuranneena nuo eivät mene ohi.
Äidilleni kyllä sanoin ihan suoraan, että meille ei tarvitse ostaa mitään edellä mainittuja tuotteita, mutta se nyt onkin eri asia. Se on tottunut mielipiteisiini. Samoin veljeni. Mutta entä T:n veli ja äiti ja muut? Jos sanon että meillä on vakava nallepöh-allergia?
***
Vielä se, että olen kukkunut tänään jo puoli seitsemästä. Lapsi vetää sikeitä ja minä kärvistelen. Selkä vinkuu armoa, niksautin sen jotenkin perjantaina kun otin takapenkiltä turvakaukaloa, lapsi siellä kyydissä. Tuollainen kaksiovinen auto on kuin luotu perheautoksi. Kaukalo+telakka-yhdistelmäkin tekee jo tiukkaa, naftisti pystyy istumaan etupenkillä. En edes halua kuvitella mitä sitten kun turvaistuin tulee ajankohtaiseksi. Ja etupenkillehän sitä ei tietenkään saa kun on turvatyynyt joita ei saa kytkettyä pois.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)