Ahkeruus on ilomme

Olin tehokas ja

• pesin toppavaatteet pois
• keräsin rataskäytössä olleet viltit ja muut lisälämmikkeet pois
• uudelleenjärjestelin tavaroita
• hyllytin useamman laatikollisen kirjoja
• pesin ikkunoita
• vaihdoin verhoja, totesin että nipsut ovat taas salaperäisesti kadonneet talven aikana ja 
• ostin uusia nipsuja
• kuurasin vessan ja osan pesuhuoneesta
• siivosin pakastinta ja jääkaappia (kertynyt kaikkea mitä ei syödä). 

Vielä pitäisi

• vaihtaa sängynpeite ja pestä vanha
• järjestellä lastenhuone
• siivota makuuhuoneesta se epämääräistä rojua kerännyt nurkka
• pestä läjä villapyykkiä (käsin)
• panna talvikengät varastoon
• lajitella vaunujen tarvikkeet (meillä on kolmet vaunut, joten on sitä rojuakin)
• siivota ulkovarasto
• siivota vaatehuone
• imuroida ja luututa. 

Niin että onhan tässä kaikenmoista. Viikonlopun ratoksi. Tosin vaatehuoneen ja varaston siivoukset taidan jättää toiseen kertaan. Sanoisin että on muutenkin ihan riittävästi puuhaa. Onneksi on mies ja lapset pois jaloista, minä en käsitä miten joiltakin onnistuu tällaiset hommat niin että (alle kaksivuotias) jälkikasvu on nurkissa. Meillä ne vähintään kaataisivat ikkunanpesusangon, ja levittäisivät kaikki mahdolliset irtotavarat pitkin taloutta. Ei kestä hermo ei. Onneksi on mahdollisuus toimittaa ne muiden nurkkiin aina joskus.

Olen ollut harvinaisen tyyni ja rauhallinen puuhaillessani ihan yksin.

Haamuilee

Jos tämä haamupäivittyy niin syyttäkää säätäjää. Siirrän hiljoksiin vanhoja posteja LJ:n puolelta tänne, laadutonta blogaamista jo vuodesta 2006. Ne tulee oikealle ajalleen vuosille 06-07 kunhan jaksan säätää.

Tekstiä pukkaa

Lauantaina oli hiljaista, lapset nukkuivat sattumalta yhtä aikaa, ja sain päähäni etsiskellä vanhoja tekstejäni. Kävin läpi yhden pöytäkoneen kiintolevyn, ei ollut siellä. Kävin läpi läppärinrouskun kiintolevyn, siellä oli jotain niin vanhalla muokkauspäivämäärällä että uudempiakin olisi muistini mukaan pitänyt olla. Kaivelin yhtä muistitikkua, jossa oli sitä samaa vanhaa päivämäärää tarjolla. Sitten älysin hakea kaapista ulkoisen kiintolevyn, ja tittidii, sieltäpä löytyi.* Lueskelin niitä, ja sormia rupesi yhtäkkiä syyhyttämään vanhaan malliin. Ei muuta kuin Word tulille ja näpyttelemään. Ja katso, sain tempaistua hatusta kaksi sivua tekstiä, ihan noin vain (melkein) yhdellä istumalla. Kamalaa huttuahan se oli, jatkoa erääseen tarinaan jota olin kirjoittanut (jo!) vuodesta 2001, mutta jotain kuitenkin. Iloisena taputtelin itseäni selkään ja totesin etten ihan ruosteessa sentään ole. Ja kyllä, olen juuri niin pedantti että laitan jokaiseen tekstiin aloituspäivämäärän, joten siitä tiedän milloin olen minkäkin jutun aloittanut.

Olen harrastellut kirjoittamista vuodesta -96 alkaen, ihan omaksi ilokseni vain. Muutaman jutun olen luetuttanut kavereilla, joskus teini-iässä tai heti sen jälkeen, mutta muuta julkisuutta en ole niille halunnut. Lähinnä ne ovat sellaista novellityyppistä tarinointia, ihmissuhteista tai niiden puutteesta. Osassa on rahtunen jotain omakohtaisesti koettua, ehkä ripaus jostain nyysittyä, suurin osa keksittyä. Päässä liikkuu kaikenmoista, kun on vähän vilkas mielikuvitus, ja on hyvä siirtää osa siitä tavarasta myös pois sieltä päästä, ettei käy päänuppi ahtaaksi. Osa on joskus jopa tullut "valmiiksi", siinä mielessä valmiiksi että en juuri koske niihin (on hyvä jättää jäljelle jotain mitä voi sitten vanhemmalla iällä lueskella tuntien sääliä ja myötähäpeää nuorta itseään kohtaan), mutta suurinta osaa muokkailen silloin tällöin, koska niistä tuntuu aina puuttuvan jotain. On kirjoitettu liian nopeasti ja jotain on jäänyt sanomatta. Ja iso osa on ihan rehellisesti kesken. Joko olen unohtanut mitä olin tarinasta tekemässä, tai sitten en osaa lopettaa. Tai sitten tarinaa olisi paljon päässä puolivalmiina, mutta en vain saa sitä naputeltua pois sieltä. Olen jäänyt jumiin kuljetettuani tarinaa johonkin suuntaan johon sen ei olisi koskaan pitänyt lähteä, ja jäänyt jumiin kun en keksi poispääsyä. Sitten jäkitän siinä. Vaihtoehtona on tehdä "luvun loppu" eli aloittaa ihan uusi luku jostain ihan muusta tai poistaa pari riviä/kappaletta/sivua. Koska olen huono deletoimaan hengentuotteitani, ja mielestäni jutun pitäisi vielä jatkua samasta aiheesta pidempään, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Nimimerkillä "jo neljättä vuotta jumissa sivulla 107".

Näppäilytaidon olen huomannut olevan ruosteessa. Siinä missä ennen juttelin kaverin kanssa kasvokkain ja samaan aikaan näpyttelin kirjoitusvirheetöntä tekstiä irkkiin näyttöön tai näppikseen vilkaisematta, teen nyt kolmesta kymmeneen näpyvirhettä yhtä lausetta kohti. Vaatisi sormiharjoittelua, jotta tekniikka (oma näpyjärjestelmä, ei kymmensormi) palautuisi. Tämä blogi käy mainiosti harjoituskappaleesta, kuten ehkä voi huomata. On se hyvä etten ole kategorisoinut tätä yhteen asiaan keskittyväksi, joten voin rääpiä tänne tekstiä aiheesta kuin aiheesta. Alkaa lapsiaihe tulla tältä erää korvista ulos, näes.

*Tekniikkamäärästä päätellen meillä eletän nörttitaloudessa, tuohon olisi lisättävänä vielä yksi läppäri, mutta eipä olekaan asia niin. Meille vain on kertynyt tuota romua, sanan varsinaisessa merkityksessä. Viimeksi pelastin kaverin läppärin joka on vähän paremmassa kuosissa kuin oma romu, jota matkoilla käytetään esim. nettisivujen selaamiseen, mutta joka olisi pitänyt päästä paremmille bittilaitumille jo viisi vuotta sitten.

"Se on täytetty"

Pitkään, pitkään aikaan en ole ehtinyt enkä jaksanut paneutua musiikkiin. Pidemmillä automatkoilla olen sitä kuunnellut, mutta vasta kevään aikana sain yhdistettyä puhelimeni, kuulokkeet ja muistikortin. Kaikki edellämainitut tekijät ovat olleet olemassa puolisentoista vuotta. Rattaita työntäessäni kuuntelin musiikkia, ja palasin eloon. Havahduin myös siihen, että lempiyhtyeeltäni ei ole ilmestynyt pitkään aikaan mitään - tai minä en ainakaan ole siihen törmännyt. CMX:n viimeisin, Talvikuningas, on ehtinyt kulua soittimessani jo kauan, ostin sen kun vasta odotin Isosiskoa. Missä on vika, olenko ollut niin kiinni vaipanvaihtoruljanssissa että jotain on mennyt ohi? Mutta velipoika tietää musiikilliset intohimoni, se kyllä olisi muistanut kertoa jos olisi tullut uutta materiaalia ilmoille. Missä on vika?

Menen pitkästä aikaa CMX:n nettisivuille, toivon löytäväni jotain selitystä pitkään hiljaisuuteen. Yleissilmäys kertoo, että kysy-palstalla veetuillaan edelleen samaan vanhaan malliin, mutta hetkinen, mitä lukeekaan tuossa navigointipalkin alla? "Studioloki: 03/05/10 Se on täytetty." Sormet vapisten klikkaan linkkiä, ja päädyn studiopäiväkirjaan. Tuntuu kuin putoaisin, ja sitten alan nauraa. Tämä tuli ihan puskista. Ne ovat tehneet levyn, herranen aika. Minä menin sivuille peläten löytäväni tiedotteen hajoamisesta tai tauosta tai yleensä jostain, mikä selittäisi sen ettei tule enää levyjä, mutta löysinkin uuden levyn teosta kertovan päiväkirjan.
Viis siitä etten vielä ole löytänyt selitystä. Uusi levy on tulossa ja minä odotan sitä.

Nostalgiatrippi

Kylän toiselle leikkikentälle mennään vanhojen koulujeni ohi. Ala-aste ja yläaste sijaitsevat melkein naapureina, mutta ensinmainittu on kokenut sellaisen remontin ja laajennuksen etten tunnista sitä enää. Yläaste näyttää samalta kuin kouluvuosinani. Vain ulkoseinien väri on muuttunut, ja ne hirvittävät ulkoportaat - jyrkät, kaiteettomat, talvella järjettömän liukkaat - on korvattu turvallisemmilla. Vanhoissa portaissa tungeksittiin kylki kyljessä, näissä uusissa tuskin tulee samanlaisia tiiviitä sumia. Tämä johdantona.
Tänään tultiin leikkikentältä, ja yhtäkkiä koin omituisen nostalgiatuokion. Vaikka inhosin koulua, on jotain outoja, hyviä muistoja silti jäljellä. Voimakkain kai liittyy viimeisiin kevätjuhliin, siihen yleiseen levottomuuteen kesän ja kaiken uuden kynnyksellä. Ilma oli silloin samanlainen kuin tänään, ei kovin lämmin, harmaa, ja muistan että satoi ainakin silloin kun kävelin kotiin. Tänään muistin yhtäkkiä koulun kohdalla tarkalleen, miltä silloin tuntui, kuulosti ja tuoksui. Muistan miten etsin yhtä opettajaa, jolle minulla oli kukka - ehkä punainen pelargonia. Olin pihalla, kun minua huudettiin nimeltä, ja eräs poika tuli luo kädet ojossa, halasi. Tuoksui tupakalta, hiusgeeliltä ja ote oli luja, halaus pitkä, hyvän kesän toivotus käheä. Miten se kaikki onkin jäänyt niin mielen syövereihin kiinni, vaikkei se poika edes ollut mikään suuri tai salainen ihastus, ihan tavallinen luokkakaveri vain?
Yhtäkkiä olin niin allapäin että melkein itkin. Ei enää koskaan sitä suurta tuntematonta edessä, ei enää koskaan samanlaista hullunrohkeutta luottamusta omiin siipiinsä. Työnsin rattaita ja purin hammasta etten itkisi. Ja ihmettelin miten niin vanhat asiat voivatkin yhtäkkiä tulla niin voimakkaina mieleen, kun en muista edes eilistä yhtä hyvin.

Helteestä tulee tikkuja polviin

Palasin lasten kanssa iltapäivällä lomareissulta. Saimme yllätyskutsun Katinkultaan, ja sinnehän sitä sitten tiistaiaamuna suunnattiin Volvon* keula. Menomatka meni hyvin, pitkän linjan strategi sijoitti lähdön niin että takapenkkijaosto veti sikeitä osan matkaa. Loppumatkasta oli tulla kitinää, mutta Isosisko sai maissinaksupussin ja Pikkuveli leluja, joten päästiin isommitta kuulovaurioitta perille. Perillä oli huvila 3h ja tupakeittiö ja juhlavan suuri terassi, joten tilaa riitti, vaikka meitä oli viisi aikuista ja kaksi ipanaa ja yksi koira. Hellettä riitti, mutta järvenselältä kävi sen verran tuuli että terassillakin oli kiva olla. Kukaan ei läkähtynyt, lapsilla oli kivaa kun sai tulla ja mennä sisälle-ulos-sisälle-ulos. Aidattu terassi on loistokeksintö. 

Tai oli loistokeksintö tähän aamuun asti, jolloin bongasin Pikkuveljen polvista ja varpaista usemman tikun. Aikuisen jalkaan se puu tuntui ihan sileältä, mutta konttaava lapsiparka oli sitten kerännyt useampia tikkuja. Lyhyissä housuissa (tai housuttomuudessa) on niitä varjopuolia.

Paluumatka ei onnistunut ihan yhtä hyvin. Mennessä oli viileämpää ja välillä sateli vettä, joten autossa ei ollut kuuma. Tullessa ulkona oli noin +27 astetta, ja ilmastointi meni takkuun. Toimi alkumatkasta ja jossain puolessavälissä, mutta enimmäkseen ei puhaltanut kylmää. Vain kädenlämpöistä. Vaikka ajoitin lähdön siten että molemmat lapset olisivat ottaneet ja nukkuneet, niin Pikkuveli nukkui vain hyvin vähän ja huusi viimeiset 150km. Ei ole ylimääräistä nollaa. Hiljeni joka kerta kun auto pysähtyi, ja jatkoi huutoa kun matka jatkui. Ei kelvanneet lelut, ei vesimuki - pois autosta olisi halunnut. En tiedä oliko kuumuus vai yleinen tympäännys syynä, mutta eipä siinä sitten auttanut kuin kuunnella huutoa ja ajaa - ei sitä sinne välillekään voitu jäädä. Isosisko oli hyvin reippaasti ja touhuili omiaan lelujen kanssa, vaikka velipoika huusi. Ihme kyllä. Yleensä huuto generoi huutoa myös takapenkkitiimin toisessa jäsenessä.

No, nyt ne nukkuvat tuolla kuin pikku enkelit kylvyn ja puuron jälkeen. Tämä kaikkensa antanut yksilö hakee lakritsia ja siirtyy katsomaan hukkaputkea. 

*Meilläkin on nykyään se "lapsiperheen pakollinen" eli farmariauto. Mutta oli se kätevä kun piti saada yllättäen kahdet rattaat mukaan. Sinne vips peräloosteriin vain, ja vielä mahtui matkasänky ja vaatekassitkin.

Iso tyttö

Perjantaina panin rahaa menemään ihan surutta. Ostin Isosiskolle erinäisiä juttuja, kuten kassillisen vaatteita, yhdet kengät, sängyn ja siihen patjan. Hirmuisesta shoppailusta köyhdyin 15€ ja mies 30€. Ei puutu yhtään nollaa. Koko setti kustansi 45€, eläköön kierrätys! Tuttavalta siirtyi meille vaatteita tuolla 15€:lla, sisältäen myös yhden parin vähänpidettyjä kesäkenkiä. Olin jo siihen erinomaisen tyytyväinen, kengät kun yksistään olivat tuollaisen 25-30€ hintahaarukassa kun vastaavia typsylle kesäksi katselin, ja jätin ostamatta kun en raaskinut. 

Iltasella olin sitten lähdössä tytön kanssa mummulaan, kun vastapäinen naapuri tupakalla ollessaan kysäisi, tarvitsemmeko kenties rattaita; heillä kun olisi ylimääräiset. Ei ollut meillä tarvetta, mutta lupasin kysäistä tuttavilta josko joku tarvitsisi. Mies kysyi sitten, tiedänkö ketään jatkettavan lastensängyn tarvitsijaa, kun heillä olisi niitäkin kaksin kappalein ylimääräisenä. Totesin että meillä olisi tarvetta, jos on pieni ja siro sänky. Yksi jatkosänky meillä kyllä on varastossa, ihan uutena ostettu kun oli vain 50€, mutta se on jotenkin iso ja klohmu ja enempi poikien sänky (LEGO-sänky), joten olen typsylle metsästänyt uutta (eli siis käytettyä), sellaista sirompaa tapausta. Tällä kertaa kysyntä ja tarjonta kohtasivat, ja vartin päästä meillä oli uusi, pieni ja sievä sänky, johon sai myös melkein käyttämättä jääneen patjan mukaan. Katselin huvikseni, että lähes vastaava sänky maksaisi vaikkapa Sotkassa 259€. Plus patja. Erona linkin sänkyyn typsyn sänky on kokovalkoinen, ja siinä päädyissä on kissakaiverrus. Muuten samanlainen.

Lauantaina Isosisko nukkui ensimmäisen kerran uudessa sängyssään niin päivä- kuin yöunetkin, ja hyvin meni. Ei tipahtanut kertaakaan tai lähtenyt vaeltelemaan unissaan, joten totesimme että nyt se on iso tyttö ja Pikkuveli saa periä Isosiskon pinnasängyn. Pikkuveljen sänky oli sellainen kevytrakenteinen ja matalakaiteinen pinnasänky, joka tutisi uhkaavasti kun yli 9kg jäppistä hyppi siellä aamutuimaan. Joskus vähän hirvitti. Uusi sänky ei moisesta menosta säikähdä, sen verran jämäkämpää tekoa on. Varsinkin kiristysliimauksen jälkeen.

Aikakirjoihin merkittäköön täten, että kypsässä 1v:n ja melkein 11kk:n iässä siirtyi Isosisko Isojen Tyttöjen Sänkyyn.