Kuulumisentynkää

Eipä pitäisi luottaa noihin ajastettuihin julkaisuihin. Naputtelin iloisesti aloittamani musiikkimeemin vastaukset ja laitoin ne automaattijulkaisulle. En tiedä mihin ne hävisivät, tänne eivät ilmeisesti ilmestyneet ollenkaan. Huokaus tämän tietotekniikan kanssa.

Lähden ensi viikolla opiskelemaan (taas), tällä kertaa alaa jolle olen haaveillut ryhtyväni jo useamman vuoden ajan. Vaatetusalan artesaanin opinnot, täältä tullaan. Ostin neljään vuoteen ensimmäisen kalenterinkin. Ja ostin kynäkotelon, niitä ehkä olisi ollut vanhojakin kotona, mutta halusin uuden, kun kerran lähden opiskelemaankin. Maksoin siitä jopa 3€, niin että ehkä se nyt menee vielä budjettiin... (Hahhaa, ihan kuin tässä jotain budjettia tulisi tehtyä. Ainoa budjetti mitä pidän, on se, että kuun lopussa tilillä on oltava 200€, sen suurempiin budjetointeihin en ole ryhtynyt.) Ipanapipanat menevät päiväkotiin, saivat jatkaa samassa missä ovat nyt keväällä ja kesällä olleet pari kertaa viikossa. Onneksi. Siellä on kivat hoitajat ja mukava paikka muutenkin. Ottavat hyvin huomioon Isosiskon puherajoitteet ja tekevät mahdollisuuksien mukaan pikkuisen ekstraakin sen johdosta.

Isosisko tosiaan puhuu edelleen huonosti. Määrällisesti puhe on lisääntynyt keväästä, ja jonkin verran on tullut sanoja lisää, mutta kovin vaikeaa puhe on edelleen. Tällä hetkellä on diagnoosina suun alueen motoriset ongelmat, hyvin ympäripyöreää... käytännössä se tarkoittaa sitä, että siinä missä puoli vuotta vanhempi tyttö päiväkodissa nappasi puheestani sanan "kompromissi" ja toisti sen välittömästi useaan kertaan, Isosisko hakemalla hakee sanoja suustaan. Kuulee uuden sanan, esim. huoltoasema, ja sitten alkaa hoku. Hu-ho-huu-ha-as-has-huoh-ha. Huoltoasema päätyi lopulta parin minuutin hakemisen jälkeen muotoon huohha.
Syksyllä olisi viikon jakso foniatrian polilla, olin jo perumassa sitä kun ajattelin että hyvinhän tuo osaa puhua. Sitten todellisuus lävähti päin naamaa, kun tyttö pyysi anoppilassa "muumita" eikä mumma ymmärtänyt. Itselleni oli täysin selvää, että muumisaksiahan se on vailla, herrajestas mikä siinä nyt muka on epäselvää.
Olen hyvä tulkitsemaan vajaata puhetta (voisin ruveta vaikka tulkiksi vajaapuhekykyisille...), ja ymmärrän erinomaisesti mitä lapsi milloinkin haluaa, mutta muut eivät tahdo ymmärtää yksinkertaisimpiakaan asioita. Ehkä pitää vain katsoa totuutta silmiin ja todeta, että ei tää menny niinku Strömsössä. Ja lähteä kiltisti sinne polille.

Pikkuveli täyttää kohta kaksi. Se on lujatahtoinen ja itsepäinen pikkupoika. Se vetää kaupassa estottomasti kilarit jos ei saa sitä lakupatukkaa heti, vaan se pannaan kärryyn ja kassan jälkeen vasta annetaan. Se saa hepuliraivarit jos kenkä ei mene jalkaan, tai jos joku yrittää syöttää. Se on "ITE!" viimeiseen asti. Syö kerralla uskomattoman määrän ruokaa, jos vain saa rauhan - olisitte nähneet miten paljon poika söi hotelliaamiaisella. Olin hoomoilasena, kun se vain pyysi lisää ja lisää. Ja söi kaiken (siinä missä Isosisko maisteli vähän kaikkea ja jätti 90% ruoasta syömättä). Työntää suuhunsa puolikkaan muffinin, kun sanon ettei ole ruoan kanssa asiaa sohvalle, näyttää tyhjiä käsiään ja täyttä suuta ja kiipeää sohvalle.
Vetää siskoa tukasta, jos ei neidin meno miellytä. Ruuvaa kaiken auki ja kiinni, ja rakastaa kaikkia koneita, traktoreita, kaivureita ja varsinkin peräkärryjä yli kaiken. (Oli katastrofin paikka, kun Valtran kuvalla varustetussa T-paidassa ei ollut peräkärryä: "Peäkääy ei oo! Pittää haittaa!") On ollut lähes päiväkuiva vapusta saakka. Useimmista tietämistäni pikkupojista poiketen tykkää hirmuisesti lierihatuista, eikä niinkään lippalakeista. Kutsuu kaikkia päähineitä nimellä hippihattu, ilmeisesti lippalakin väännös.
On välillä hirmuisen iso poika ja välillä ihan pieni vauva.

Isosisko puolestaan on enimmäkseen rauhallinen itsensä, vähän on uhmaikää havaittavissa mutta lievänä, lievänä - jos tuohon huutoparkujaan verrataan. Tykkää näpertää ja näprätä, on pedantti ja pikkutarkka. Eivät kelvanneet tönköt nuket, kun oli äidin nivelletyillä päässyt leikkimään, joten uhrasin pari Fashionista-Barbieta neidin spesiaalilelukoriin. Kori on sellainen, joka on vanhempien makuuhuoneessa, ja jolla saa leikkiä vain kun on äidin ompeluseurana. Ainoa keino millä saa edes näennäisen rauhan käytellä saksia ja ompelukonetta on antaa tytölle Barbie-koon kanssa yhteensopiva astiasto ja nuket ja sanoa, että leikipäs noilla. Muuten se hakee omatoimisesti isot Fiskarsit ja rupeaa leikkaamaan. Kaupan kanssa kysyi, että rupeaakos pikkuneiti askartelemaan, kun ostimme parit muovisakset. Totesin että ei kun nämä ovat velipojalle, tytöllä on oikeat isot yleissakset... Ei mene läpi jos antaa muovisakset. Kuten ei mennyt läpi sekään, että haepas niitä teidän  leikkilusikoita (=Plasto) kun lapsi oli lusikoita nukeille vailla. Ilmoitti vain tyynesti, että ei mee tuu (eivät mene suuhun). No, onhan ne ihan eri mittakaavaa kun Barbieen vertaa - ei menisi äidilläkään moinen läpi. Oletettavasti tarkkuus on periytyvää.

Tämmöstä tämä taas.

Day 05 - A song that reminds you of someone

Yksi laulu muistuttaa yhdestä ihmisestä. Oli paluumatka opiskelijareissulta, minä iloisella mielellä kiekkumassa pää linja-auton kaiuttimen vieressä ja syvällä mielessä vakaumus että "tän täytyy olla Zen Cafén uusi biisi!", mitä se myös oli. Kappaleen kuulin ensimmäistä kertaa mutten enteeksi ymmärtänyt. Sitä se kuitenkin oli.
Zen Café - Piha ilman sadettajaa

Day 04 - A song that makes you sad

En tule surulliseksi kovinkaan monesta laulusta. Ainoa todellinen itkettäjä on joululaulu: Varpunen Jouluaamuna.

Day 03 - A song that makes you happy

Tulen älyttömän hyvälle tuulelle kun kuulen PMMP:n festarilaulun. Siinä on reipas meno ja meininki ja ihanaa optimismia. Ja muistan hämärästi että suutelin.

PMMP - Päät soittaa

Ei ilmeisesti ole kovin suosittu, kun ei löytynyt kuin muutama keikkataltiointi. Kummallista. Tuli muuten puheeksi yhden itseä nuoremman ihmisen kanssa sana "teinidepressio" ja muistelin sen olevan mahdollisesti jonkun bändin biisi, veikkasin Juustopäitä tai Tehosekoitinta. Puhekumppani oli elävä kysymysmerkki: "Mitä ne on?" "Ekkö tiiä?" "En...?" "No ne on pari bändiä siltä ajalta kun mää olin nuori..."

Day 02 - Your least favorite song

Epäsuosikkilistalla nousee korkealle tämä:

TikTak - Satuprinsessa

Veskulle vaan terkkuja, selkäpiitä karmii vieläkin...

Day 01 - Your favorite song

Lempibiisi. Helpollapa alkoi... Kaikkein suurin suosikki on vaikea määritellä. Otetaan siis jotain, mikä on seurannut lapsuudesta aikuisuuteen, suomalainen legenda joka menee vieläkin soittolistoilleni mm tällä biisillä:

Hector - Ake, Make, Pera ja mä

Musiikkia

Löysin tämmöisen musiikkimeemin Electric Ladyland-blogista:

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - Your least favorite song
Day 03 - A song that makes you happy
Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you know all the words to
Day 09 - A song that you can dance to
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now not so much
Day 17 - A song that you often hear
Day 18 - A song that you wish you heard more
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want people to remember you by
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time last year


Miksi? Koska musiikki on kivaa ja nyt olen liian laiska kirjoittamaan mitään muutakaan. Suattaaphan tuo olla että jiäp kesken, mutta mitteepä sitä suremaan. Ja suattaaphan tuo olla etteij jiä.

Nyt kaikki savolaiset murrepoliisit käyvät kimppuuni. En koskaan oppinut puhumaan kunnolla viäntäen vaikka pari vuotta meni Savonmualla ja minulla on valitettava taipumus omaksua puhekumppanin puhetyyli.

Laiskuus vaivaa

Tämä blogi on jäänyt ihan hunningolle. Ei ole huvittanut kirjoittaa "lapset sitä ja lapset tätä", ja mitään muuta elämässä ei ole tuntunut olevan. Pikku hiljaa siihen ehkä tulee muutos, toivottavasti. Minulla on nykyään vähän aikaa itsellenikin, kun sain järjestettyä lapsille paikan päiväkotiin. Ne ovat päivän tai kaksi viikossa tuossa alle kilometrin päässä olevassa uudessa yksityisessä päiväkodissa, ja minä saan tehdä sen ajan mitä huvittaa. Toistaiseksi ei ole huvittanut juuri mikään, mutta ehkä se tästä kevään mittaan paranee.

Joulun alla tuli totaalinen stoppi jaksamiselle, ja tajusin ettei tästä tule mitään. Sittemmin asiat ovat lähteneet lutviutumaan, kun olen oppinut lyömään nyrkkiä pöytään (noin kuvaannollisesti) ja sanonut että ei käy, ei onnistu, ei ole hyvä. En nyt sen kummemmin ruodi sitä tässä, ehkä myöhemmin kun olen saanut asioihin etäisyyttä.

Lapset on tykänneet päiväkodista. Muutaman päivän ovat olleet, ja nyt jäävät sinne kuin toiseen kotiin. Kevein mielin voi ne sinne jättää, kun ei itkun kanssa kumpikaan jää. Tietenkin parina ensimmäisenä päivänä Pikkuveli jäi itkun kanssa, ja Isosiskokin vähän sen näköisenä että ihan tosiaanko tänne pitää jäädä, mutta viime perjantaina Pikkuveli oli tuskin saatu kuorittua haalaristaan, kun se jo paineli leikkimään.

Jotain muutakin piti kirjoittamani, mutta kaveri soitti ja sotki ajatukset. Korsettiprojektin välikuulumisia sain, oli kuulemma ollut melko hyvä jo alustavankin sovituksen perusteella - mies ei ollut kuulemma osannut nyörittää. Ensimmäinen lakanaversio oli kyseessä, pitää vähän korottaa kuppiosaa ja tehdä uusi, pääsiäisenä tai vappuna nähdään ja sitten pääsen itse sovittamaan sitä kaverille. Kankaankin hän oli saanut valittua laittamistani näytepaloista, harmaaseen taftiin päätyi.
Kivaa on ommella tuollaiselle kuikelolle, kaikki istuu ja näyttää hyvältä. Tämä kiristävä korsetti on ollut ajatuksen tasolla suunnitelmissa jo useamman vuoden, mutta lapsenteko sotki hommia. Nyt vasta päästiin asiaan.

Mitta-avaruus

Käytiin eilen lasten kanssa varsinainen kylärinki. Kangaskauppa, ruokakauppa, asiamiesposti ja kierrätyskeskus.
Kierrätyskeskuksesta löysin neljä Ottobre-kaavalehteä kaavoineen kaikkineen, osassa ne kaavat olivat vielä kiinninidottuina. Hintaa näillä oli 0,10€/kpl - kolme lehteä taisi olla ihan "pakasta vedettyjä". Löysin muutaman kivan toteutettavan jutunkin, mm. yhdet housut tytölle. Minulla on ihastuttava pala retrokuvioista samettia tuolla kätköissä odottamassa toteutusta, ajattelin tehdä siitä housut.
Sain tytön kiinni mittanauhan kanssa, mittasin siltä vyötärön ja lantion ympäryksen. Pituuttahan tytöllä on viimeisimmän mittauksen mukaan 91cm, joten aioin tehdä kokoa suuremmat housut etteivät ole heti lyhyet, kun kasvaahan se kuitenkin koko ajan, ja joskus saattaa venähtää hetki kaavojen piirtämisen ja ompelun välillä. Mutta mitäs tähän sanoo mittataulukko? Koossa 98 pitäisi lapsen vyötärön olla 54cm ja lantion 60cm, koossa 92cm mitat ovat sentin-pari pienemmät.  Meidän neiti kesäheinä pääsee seuraaviin lukemiin pöksyjen ja t-paidan päältä mitattuna: vyötärö 47cm ja lantio 50cm. Joutuu ihan vähän kaventamaan taas niitä kaavoja, kun niissä on vielä väljyysvara kaavoitettu noiden mittojen päälle. Oli tämä kyllä arvattavissakin, koska muistaakseni Ottobressä on väljähkö mitoitus, ja tyttö on tosiaan sitä kaliiperia että valmishousut roikkuvat aina puolitangossa. Varsinkin vaipan poisjättämisen jälkeen ei toivoakaan että housut pysyisivät ylhäällä. Sitä en arvannut että mitat heittävät ihan näin pahasti pieleen...
Rupesin siinä sitten katselemaan että mikä koko vastaisi lähinnä rimppakintun mittoja. Arvatkaas huviksenne. Vinkki: Se löytyy vauvojen mittataulukosta. Koko 56cm. Ihan oikeasti. Siinä mitat ovat seuraavat vy: 47cm ja ly: 52cm. Miehen kanssa revettiin nauruun - se kun veikkasi sentään kokoa 74cm kun arvuuttelin.
Ehkä otan nuo 92cm kaavat, kun ne ovat alkuaankin hieman pienemmät, kavennan niitä ja pidennän lahkeita.

* * *

Neiti ilman vaippaa -projekti on sujunut loistavasti. Tyttö hoksasi ensimmäisenä päivänä mistä on kysymys eli oppi käymään potalla, satunnainen vahinko on tullut kolmisen kertaa tälle vuotta ja siinä se. Yksiäkään isompia tuotoksia ei ole tullut pöksyyn, vaan kaikki on tehty hienosti pottaan. Tähän olen erityisen tyytyväinen, koska aiemmin ei ole ollut puhettakaan pottaan kakkimisesta. EI! on huudettu jos olen jotain ehdottanut siihen suuntaan. Ulkoiluvaippa jätettiin myös melkein saman tien pois, ainoastaan jos on tiedossa että ollaan useampi tunti ulkona eikä ole mahdollisuutta käydä sisällä niin laitan neidille vaipan. Silloinkin se on yleensä kuiva.
Ilmeisesti oli täydellinen ajoitus jättää vaippa pois, sen verran kivuttomasti ja siististi tämä on mennyt. Tyttö menee itse potalle ilman kehotuksia, ja tulee sitten sanomaan että "ää, tii" eli äiti siivoamaan. Nostaa itse housut, pesee itse kädet ja on muutenkin niin isoa tyttöä että. Päiväunivaipasta eroonpääsyä kokeillaan seuraavaksi, minulla on sellainen teoria ettei tyttö unissaan sinne pissi vaan vasta herättyään kun tuntee että on vaippa paikallaan - se pissaa nimittäin mielellään vaippaan ja siksi sitä ei enää ulkoillessa käytetäkään. Aina oli vaippa märkä mutta haalarit ovat pysyneet kuivina kun vaippa jätettiin pois, joten selvästi ymmärtää ja pystyy pidättämään. Päiväunivaippoina tytöllä on erilaiset kestovaippaviritelmät, joten ei siinä säästä kuin pyykkäysvaivan jos univaippakin jää pois, mutta helpottaisi elämää muuten kun ei tarvitsisi säätää sitäkään vähää vaippojen kanssa.

Tuli vähän pidettyä taukoa. No, ollaan päästy paremmalle puolelle talvea ja silleen, ja tulihan tällä viikolla seitsemän yhteistä vuotta täyteen tuon huushollin toisen aikuisen kanssa, joten onhan tässä kosolti hyviä syitä palata takaisin astialle.

Joulu meni niin kuin joulut menee, en saanut hermoromahdusta sentään vaikka anoppilassa oltiin viikko(!) mutta ipanat sai ihan liikaa lahjoja. Oli ne ihan fiksuja kuitenkin, puisia pelejä ja Brio-junarata, Legoja ja vaatteita. Yksi nukke, yhdet nukenvaunut ja kasa nukketarvikkeita, muovinen potkumopo. Ei mitään turhaa krääsää tai rumaketta sentään. Ja vain yksi Hello Kitty-vaatesetti, se tuli ei-ihan-täysivaltaiselta siskoltani, joten annetaan anteeksi. Sitä paitsi se oli hyvän värinen, kirkkaanpunainen tunika ja mustat housut, kullanvärinen printti housuissa ja musta paidassa. Ei pinkkiä, joten menköön nyt.

Lastentarvikkeissa meillä on käynyt kato, olen viikossa myynyt pois turvakaukalon telakoineen, matkarattaat, hoitotason ja yhdistelmävaunut. Hyppykiikku lähtee huomenna, joten jäljelle jää iso kasa pieneksijääneitä vaatteita ja jotain sekalaista tavaraa. Isoimmista ollaan päästy eroon, jee ja liputus. Ahdisti pitää niitä tuolla jemmassa, meillä on huonosti varastotilaa ja sekin pääosin kylmää (ulkovarasto). Ei siis enempää pikkujalkoja tepsuttamaan tähän talouteen, jos siihen "iltatähteen" sorrutaan joskus niin ostetaan sitten uutta. Tai käytettyä. Mutta ei säästetä noita vanhoja. Onhan meillä vielä tuplarattaat, mutta eipä niillekään enää juuri käyttöä ole, neiti kävelee mieluummin tai istuu pulkassa näin talvella. Ja yhdet tavalliset rattaat löytyy, niistä en luovu vielä hetkeen, hankin vain ehkä seisomalaudan kesäksi tuota Isosiskoa varten. Näillä keleillä pulkka on helpompi kapine.

Ja koska talvi on tosiaan tällä mallilla, on myös ihottuma herennyt ihanhirveänkamalaksi. Atoopikko ja talvi on huono yhdistelmä, varsinkin kun joutuu hikipäässä pukemaan lapsia ja työntämään rattaita ulkona. Kutiti kutiti, kuten Isosisko sanoo kun oikein kutittaa. Hankin 50mikrogramman D-vitamiinia, otetaan nyt hevoskuuri sitä kesään asti, velipoika ja isä väittävät että se auttaa ihottumaan. Lievempi ja pahempi atoopikko kun niin sanoo, niin pakko kokeilla. Keksin myös vahingossa miten estän itseäni raapimasta itseäni verille: lakkaan kynnet. Hämmästyttävää kyllä yksi kerros kynsilakkaa tuntuu paksuntavan kynttä niin, ettei sillä saa enää ihoa niin helposti rikki. Halpa konsti, halvempi kuin paljon kehuttu rakennekynnet. Nekin kuulemma auttavat raapimiseen kun kynsi paksunee ja pyöristyy. Olen niin harvoin lakannut kynsiäni etten ole tajunnut miten se vaikuttaa. Oppia ikä ja elämä.